KemRam Consulting Oy
KemRam Consulting Oy palvelee luottamuksellisesti turvallisuuden kaikilla osa-alueilla. Yhtiöllämme on hyvä ammatillinen osaaminen, sekä Suomen lakeihin nojautuvat toimintaperiaatteet. Edellytämme myös yhteistyökumppaneiltamme samaa sitoutumista.
Keitä olemme
Kenneth Eriksson
Asiantuntija
Asiantuntijana toimiva toimitusjohtaja Kenneth Eriksson on erittäin kokenut poliisimies. Hän on toiminut Helsingin poliisilaitoksen palveluksessa 39 vuotta, josta 35 vuotta rikospoliisissa ja n. 30 vuoden ajan ammattimaisen ja järjestäytyneen rikollisuuden tutkijana/ryhmänjohtajana, vastuualueena kansainvälisen rikollisuuden torjunta, liittyen mm. väkivalta-, omaisuus-, kiristys- ja ihmiskauppa rikollisuuteen. Erityisalueina järjestäytynyt rikollisuus sekä kiristys ja ihmiskaupparikokset, joiden rikostutkintojen ohessa hän on myös toiminut luennoitsijana sekä Suomessa että ulkomailla.
Työnsä kautta Erikssonilla on hyvä näkemys järjestäytyneessä rikollisuudesta sekä kansainvälisestä rikollisuudesta ja sen tulevaisuuden kehityksestä.
Raimo Helén
Asiantuntija
Turvallisuusalan koulutus, kaupallinen AMK
ja terveysalan AMK
Valtion palveluksessa jossa viranomaisyhteisyötä eri toimijoiden kanssa. Yritysturvallisuuden osaamista kuljetus, varautumisen ja suunnittelun osa-alueilta. Turvallisuusalan kouluttajana sekä turvallisuusalan palvelujen tarjoajana, oman yrityksen kautta. Uhkatilanteiden ja kriisitilanteiden jälkihoito.
Luottamustoimet; Länsi-Uudenmaan polisiin neuvottelukunta jäsen. Länsi- Uudenmaan hyvinvointialueen (LUVN) turvallisuus ja valmius, varajäsen.